Otto Suuronen: Raja-aitojen kaataja – kauan eläköön Illume!

Suomalainen dokumenttielokuva teki kansainvälisen läpimurtonsa 1990-luvulla. Taustalla vaikuttivat näkemykselliset elokuvantekijät ja vahvistunut kolmikantainen tukijärjestelmä (SES, Yleisradio, AVEK), mutta myös kansainvälisyyteen panostaneet ja luovaan dokumentaariin erikoistuneet tuotantoyhtiöt kuten Epidem (Apollo-palkinto 2009), Kinotar ja tänä vuonna Apollo-palkinnon saava Illume.

Epävakaalla ja aina yhtä kriisialttilla elokuva-alalla Illume on operoinut uljaasti jo neljällä eri vuosikymmenellä. Dokumentaristi Jouko Aaltosen, kuvaaja Pertti Veijalaisen ja antropologi/elokuvantekijä Heimo Lappalaisen perustamana yhtiö aloitti toimintansa keväällä 1987. Perustajakolmikkoa yhdisti kiinnostus dokumenttielokuvaan ja erityisesti antropologiseen elokuvaan.

TAIGAN_KANSALAISIA_03_K_IllumeOyIllumen varhaisvuosien laajamittaisimmaksi työksi tallentui kolmiosainen dokumentti Taigan kansalaisia (1992), joka antoi vahvan kokonaiskuvan keskellä Siperiaa asuvien evenkien elämästä. Elokuvantekijät pääsivät todistamaan Neuvostoliiton viimeistä talvea siperialaisesta perspektiivistä. Apollo-näytössarjaan valittu päätösosa Koulu keskellä kylää kuvaa luonnossa kasvaneiden lasten koulutaivalta laitosmaisessa ympäristössä. Neuvostoliiton romahdus jätti marginaalissa eläneet paimentolaiset omilleen, mikä näkyy pari vuotta myöhemmin valmistuneessa seurantadokumentissa Paluu Taigalle (1994). Elokuvan kuvausten päätyttyä kulttuuriantropologina työskennellyt ja uusshamanismiin erikoistunut Heimo Lappalainen menehtyi sydänkohtaukseen. Illumen tuotantojen lisäksi Lappalainen jätti jälkeensä suomalaisen totuuselokuvan, cinéma veriten, perusteoksen Suomalaisen päiväkirjan (1984).

BLATNOI_MIR_nostokuva_nettiin1990-luvun lopulla yhtiön keskeisiksi tekijöiksi nousivat Jouko Aaltosen ohella Jouni Hiltunen ja Seppo Rustanius. Apollo-sarjassa nähtävä Jouni Hiltusen Blatnoi Mir (2001) kuvaa venäläisten elinkautisvankien maanpäällistä helvettiä unenomaisella tempolla, joka tavoittaa komeasti vankilan tappavan tasaisen päivärytmin. Seppo Rustanius puolestaan näytti Suomen kansan kahtia repineet kansalaissodan traumat punaisten aiemmin vaiennetusta näkökulmasta. Vuosina 1996-99 valmistuneen 1918-trilogian keskimmäinen ja painokkain osa Punaiset esiliinat (1997) avasi sodassa mukana olleiden peräänantamattomien naispunakaartilaisten tarinat. Vuosituhannen vaihteeseen sijoittuu myös Kiti Luostarisen Se oikea – tarinoita rakkaudesta (1999), joka poikkeuksellisesti valmistui Illumen ja Epidemin yhteistuotantona. Aho & Soldan -palkitun (2010) Luostarisen lempeällä intensiivisyydellä etenevä dokumentti on valtaisasta materiaalista rajattu elokuva rakkaudesta ja rakkauden voimasta, ollen samalla puheenvuoro kaikenikäisten ihmisten oikeudesta onneen.

2000-luvulla aiemmin yhtiön pääkuvaajana toiminut Pertti Veijalainen keskittyi yhtiön toimitusjohtajan töihin ja siirtyi samalla päätoimiseksi tuottajaksi. Jouko Aaltonen on toiminut ohjaajan, käsikirjoittajan, leikkajan ja tuottajan töidensä ohessa tietokirjailijana ja väitellyt Taiteen tohtoriksi. Sittemmin uutta näkemystä ja kansainvälisiä yhteyksiä ovat tuoneet nuoremman polven tuottajat, Venla Hellstedt ja Marianne Mäkelä.

Yhtiön tuottamilla elokuvilla on ollut oma keskeinen roolinsa suomalaisen dokumenttielokuvan nousussa ja uusien tekijäsukupolvien esittelemisessä. Illumen laaja-alainen ja haasteita pelkäämätön asenne on näkynyt ennen kaikkea elokuvien aiheissa, jotka on karkeasti jaettavissa Suomen historian ja kansan käännekohtiin ja toisaalta vieraita kulttuureja, kansoja tai tapoja kuvanneisiin dokumentaareihin. Yhtiön onnistunut kansainvälinen fokus on tuonut palkintoja ja kunniamainintoja maailman merkittävimmiltä elokuvafestivaaleilta.

JÄÄMARSSI_ 01_artikkelikuva_K_Aarne_Backmanin_kokoelmaIllume ei ole pelännyt tarttua arkoihin aiheisiin. Hyvänä esimerkkinä toimii Ville Suhosen hyytävä Jäämarssi – Suomen matkaopas 1941-42 (2011), joka avaa historiamme kiistellyimpiä vaiheita. Jatkosodan aikaisia vankileirejä kiihkottomasti kuvaava elokuva antoi uuden, dokudraamallisen sykäyksen Illumen historiallisille aiheille.

Itselleni Illumen tuotannon keskeisiä teoksia ovat olleet suomalaista kulttuuria eri näkökulmista – ja korkeuksilta – tutkineet elokuvat. Populaari- ja korkeakulttuurin keinotekoiset rajat ovat kaatuneet useasti briljanteissa dokumenteissa, esimerkkeinä vaikkapa Jouko Aaltosen 1970-luvun poliittista laululiikettä käsitellyt Kenen joukoissa seisot (2006), Peter von Baghin kaunis kaupunkisinfonia Helsinki, ikuisesti (2008), Aaltosen sukupolvet ylittävää punk-aatetta valottanut Punk – tauti joka ei tapa (2008) tai Antti Haasen heavy-muusikon ensiluokkainen muotokuva Monsterimies (2014).

KENEN_JOUKOISSA_SEISOT_artikkelikuva_K_Mikko_Perkoila

 

 

 

 

 

 

Otto Suuronen
Kirjoittaja on Suomen elokuvasäätiön kulttuuriviennin koordinaattori ja elokuvaan sekä populaarimusiikkiin erikoistunut vapaa kirjoittaja ja kuraattori.

Kuvat elokuvista: Taigan kansalaisia – Koulu keskellä kylää, Blatnoi Mir, Jäämarssi – Suomen matkaopas 1941–42 ja Kenen joukoissa seisot

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *