Harri Römpötti: Lapsimorsiamen odysseia Afganistanista Amerikkaan

Meillä kohistaan Eurooppaan tulevista pakolaisista ja kitistään Suomeen saakka saapuvista. Helposti unohtuu, että suurin osa pakolaisvirroista ei edes tule Eurooppaan, saati Pohjolan perukoille. Harva tulee ajatelleeksi, että pakolaisia on jopa maissa, joista on yleensä pyritty pois, esimerkiksi Iranissa.

Iranilaisen Rokhsareh Ghaem Maghamin dokumentti Sonita (2015) esittelee yhden pakolaisen, mutta kertoo paljon yksilöä isommista asioista. Se sai Amsterdamin Idfa-festivaalilla yleisön ja nuorisotuomariston palkinnot.

Irania ei tunneta sukupuolten tasa-arvon luvattuna maana. Silti teini-ikäinen Sonita Alizadeh on paennut Afganistanista sinne, koska ei halunnut päätyä lapsimorsiameksi.

SONITA_01

 

 

 

 

 

 

 

“Joitakin kohtia elokuvasta oli vaikea katsoa, erityisesti sitä, jossa äitini halusi myydä minut avioliittoon vielä vain kaksi vuotta sitten. Se sai minut itkemään”, Alizadeh sanoi Amsterdamissa heti Sonitan maailmanensi-illan jälkeen. Myös Alizadeh näki elokuvan ensimmäistä kertaa Amsterdamissa. “Halusin nähdä sen isossa teatterissa muiden ihmisten kanssa. Siksi en katsonut sitä aiemmin.”

Ohjaaja Maghami kuuli 16-vuotiaasta Alizadehista serkultaan, joka on sosiaalityöntekijä. Serkku kertoi afgaanitytöstä, joka halusi räppäriksi ja yritti tehdä omia biisejä.

“Ajattelin tehdä elokuvan paperittomien siirtolaisten tilanteesta ja syrjinnästä ja tytöstä, jonka unelmat murskautuvat”, Maghami tunnustaa.

Alizadeh oli moneen kertaan alakynnessä: ilman papereita vieraassa maassa, alaikäinen tyttö miesten hallitsemassa yhteiskunnassa ja innostunut musiikista paikassa, jossa naiset eivät saa esiintyä tai edes laulaa.

Alizadeh tuli Teheraniin jo lapsena. Kun Maghami tapasi tytön, hän oli ollut kansalaisjärjestön suojissa jo muutaman vuoden. Kerran siskon mies yritti polttaa kohtaloaan vastaan niskoittelevan tytön. Alizadeh osoittautui sisukkaaksi.

“Halusin auttaa Sonitaa, mutta hän sanoi, etten voi, koska en tiedä, mitä hän haluaa. Sen sijaan Sonita halusi, että opetan häntä käyttämään kameraa, jotta hän voisi tehdä itse räppivideonsa”, Maghami muistelee.

Maghami (s. 1973) opiskeli elokuvaa ja animaatiota Teheranissa. Hän on tehnyt dokumentteja varsinkin iranilaisista vaihtoehtoisista kuvataiteilijoista. Varhaistyössään Cyanosis-dokumentissa (2007) Maghami hyödynsi animaatiota.

Sonita on Maghamin ensimmäinen täyspitkä elokuva. Maghami ei jättäydy tarkkailijan rooliin cinéma vérité -perinteen tyyliin, vaan osallistuu tapahtumiin olennaisesti ja auttaa päähenkilöään paljon.

Ohjaajan ja muiden avusta huolimatta Alizahedin selviytymistarina on hurja. Fiktiona sitä pidettäisiin liian epäuskottavana.

“Olen iloinen, että minulla on ollut hankala elämä. Se on vahvistanut minua”, Alizadeh sanoi Amsterdamissa Idfan pääteatterin, komean Tuschinskin pääsalin lavalla ensi-iltanäytöksen jälkeen. Sinne hän ilmaantui salin keskikäytävää pitkin räpäten ennen kuin valot sytytettiin.

SONITA_artikkelikuva

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ja Amsterdamiin nyt 18-vuotias Alizadeh tuli Amerikasta, jossa hän opiskelee musiikkia Wasatch Academyssa Utahissa. “Ensimmäistä kertaa tunnen olevani todella turvassa”, hän toteaa.

Alizadeh on siis onnistunut toteuttamaan yhden maailman yleisimmistä unelmista – päässyt köyhistä ja sorretuista oloista showbisneksen kynnykselle kaikkein myyttisimpään länteen.

Koko juttuun voi suhtautua kyynisesti, ellei katso Sonita-elokuvaa. Siinä Maghami seuraa uskomatonta tarinaa sitä mukaa kun se tapahtuu vastoin kaikkia todennäköisyyksiä – kuten hän itse toteaa nauraen: “Aikeeni tehdä elokuva kovasta kohtalosta meni pahasti pieleen.”

Tarinan kiemuroiden seuraaminen ja Alizadehin persoona vakuuttavat. Ei ihme, että se sai juuri yleisön ja nuorisotuomariston palkinnot.

Ainakaan vielä Amerikka ei näytä juuri muuttaneen Alizadehia. Hän kuulostaa yhä ikäisekseen terävältä sisupussilta, vaikka show-elkeet ehkä alkavat pilkottaa.

“Olen nyt alussa. Biisini on esitetty Afganistanissa radiossa ja tv:ssä. Olen saanut palautetta, joka rohkaisee jatkamaan. Mutta on muitakin räppäreitä, ja he voivat muuttaa asioita, kunhan saavat tukea. Afganistanin seuraava sukupolvi on varmasti jo erilainen.”

Alizadeh sanoo uskovansa, että lapsiavioliitot tulevat tiensä päähän. Mutta entä hänen oma sukunsa, jota hän käytännössä pakeni maailman ääriin?

“Perheeni ei kuunnellut toiveitani, koska olen vain tyttö. Myös äitini oli lapsimorsian. Ei hän tiennyt muusta. Mutta hekin ovat jo muuttaneet mielensä. Siskoni kertoi, että äiti itki, kun näki videoni. Sekin on jo suuri muutos.”

Harri Römpötti, toimittaja
Amsterdam

Kuvat elokuvasta Sonita (ohj. Rokhsareh Ghaem Maghami).

Voit lukea elokuvan esittelyn ja ostaa liput näytökseen täältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *